Sirpa Komosen puhe

Mäntsälän Sos.Dem. Työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Sirpa Komonen piti Demarien ja Vasemmiston perinteisellä tervehdyskäynnillä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Mäntsälän hautausmaalla seuraavan puheen:

"Hyvät kuulijat, hyvät toverit !

Minulla on ilo ja kunnia Mäntsälän sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen puolesta puhua hetki täällä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä

Me suomalaiset juhlimme ensi vuonna sadan vuoden pituista itsenäisyyttämme. Pian myös vuoden 1918

kansalaissodasta alkaa olla kulunut se sama sata vuotta. Sadan vuoden ajan kulumisesta huolimatta emme vieläkään tarkkaan tiedä, mitä kaikkea sodan varjolla tehtiin. Emme tiedä sodan uhrien lukumäärää, etenkään emme tiedä punaisten puolella olleiden sodan uhrien määrä. Punaisten puolella taistelleita tai jollakin tavalla kapinallisiksi leimattuja menehtyi tämän hetkisten tilastotietojen mukaan yli 30.000 henkilöä, joista varsinaisissa taisteluissa noin viisituhatta miestä ja naista. Suurin osa uhreista menetti henkensä joko sodan aikaisissa terroriteoissa tai sodan jälkeen teloituksissa tai kuoli nälkään vankileireillä.

Vuoden 1918 kansalaissota kosketti monin tavoin myös mäntsäläläisiä ja etenkin heitä, joita nyt muistamme. Tiedämme varmuudella, että lähes 200 mäntsäläläistä miestä menetti henkensä. Tänä keväänä sota on tullut lähemmäksi meitä itseämme sitä mukaan kun kevään 1918 tapahtumista on saatu uutta tietoa.

En itse tiennyt ennen Mäntsälän Uutisten maaliskuun alun juttua, että Mäntsälässä on ollut oma naiskaarti. Historioitsija Tuomas Hoppu on selvittänyt tämän naiskaartin vaiheita ja kohtaloita. Kaarti perustettiin sodan lopulla, huhtikuun puolivälissä. Tieto kaartin perustamisen ajankohdasta tekee mietteliääksi. Tampere oli jo tuossa vaiheessa menetetty ja jopa sen aikaisen sosiaalisen median on ollut pakko ehtiä kertoa asiasta Mäntsäläänkin saakka. Hävityistä taisteluista huolimatta naiset eivät halunneet antaa periksi, aatteen vuoksi oli pakko yrittää ja toimia itse, uskoa omaan asian oikeutukseen ja oikeudenmukaisuuden toteutumiseen riitti. Mäntsälän kaartiin liittyi viitisenkymmentä naista. Suurin osa heistä oli Saaren tulitikkutehtaan työläisiä, mutta mukana oli myös isojen talojen palvelusväkeä.

Naiskaarti joutui lähes kylmiltään taisteluun saksalaisia sotilaita vastaan ja neljä tai viisi heistä kuoli heti taistelussa, muut vangittiin. Puolet heistä menetti henkensä teloituksissa pian vangitsemisen jälkeen toukokuun alkupäivinä. Yksi teloitetuista oli 18 -vuotias palvelustyttö, Olga-Maria Mäntsälän kartanosta. Olga-Maria oli kantanut patruunalaatikoita joukon mukana ja hän oli pukeutunut housupukuun. Tuolloin toukokuun alkupuolella taistelut olivat jo loppuneet ja elettiin aikaa, jolloin oikeutta ei tunnettu eikä oikeutta käyty.

Toinen historian tutkija, Marjo Liukkonen, on selvittänyt naisten ja lasten määrää ja kohtaloita Hennalan vankileirillä. Aiempien tutkimusten mukaan leireillä ei pitänyt olla lainkaan lapsia, koska vankileirien johtaja oli kieltänyt sijoittamasta leireille lapsia.

Liukkosen tutkimuksesta selviää, että Hennalan vankileirillä oli yli 2200 naista ja lähes 300 alle 15-vuotiasta lasta. Lasten suuri määrä selittyy ehkä sillä, että naisista suurin osa oli punasotilaiden vaimoja, äitejä ja tyttäriä.

Uutta tietoa on se, että leirillä teloitettiin yli 200 naista. Edes kaikkien ammuttujen nimiä ei ole tiedossa, teloituksen syystä puhumattakaan. Tuon aikaisesta silmittömästä vihasta kertoo se, että Liukkosen tekemän tutkimuksen mukaan teloituksen syyksi todellakin riitti lyhyt tukka ja pitkien housujen käyttö. Näin yksi sodan myyteistä -teloitukseen riittävänä syynä - on muuttunut uuden tutkimuksen myötä tosiasiaksi. Uutta tietoa on sekin, että naisten teloittaminen oli suomalaisten oma projekti, ei saksalaisten, kuten aiemmin on kerrottu.

On tärkeää, että vuoden 1918 tapahtumia selvitetään edelleen ja on hienoa, että nuoret tutkijat ovat kiinnostuneet asiasta. Myös meidän on kerrottava omille jälkipolvillemme se, mitä muistamme meille itsellemme kerrotun omien sukulaistemme teoista ja kohtaloista vuonna 1918 – etenkin nyt kun kenelläkään meistä ei taida enää olla elossa sitä sukupolvea, joka kuuli asioista aikoinaan suoraan niiltä, jotka olivat itse eläneet tapahtumissa mukana.

Hyvät kuulijat, miksi sitten on tärkeää, että vuoden 1918 tapahtumia ja ihmiskohtaloita tutkitaan edelleen ja miksi on tärkeää puhua ja kirjoittaa näistä asioista. Sodan perussyynä oli monella tapaa kahtia jakautunut kansa; oli esimerkiksi säätyläiset ja rahvas, oli vauras omistava luokka ja maattomat ja köyhät, oli itsenäiset ja ei itsenäiset ihmiset, ja oli ne, joilla oli valtaa ja ne, joilla valtaa ei ollut. Suurtyöttömyys ja elintarvikepula olivat suurimmalle osalle kansasta arkipäivää. Näistä oloista kasvoivat ne sisäiset jännitteet, jotka purkautuivat aseistamisena ja taisteluina vuoden 1918 tammikuun lopulla.

Aseisiin tartuttiin, koska sen aikaisilla vallankäyttäjillä ei ollut halua eikä kykyä poliittisiin ja yhteiskunnallisiin kompromisseihin. Ihmisillä oli todellisia ja kuviteltuja uhkakuvia kanssaihmisistään, muita pelättiin, koska toista osapuolta ei tunnettu eikä suvaittu, erilaisuutta ei hyväksytty - ja yhdenvertaisuudesta tai ihmisten välisestä tasa-arvosta oltiin vielä vuosikymmenten kehityksen päässä.

Meidän tehtävämme on varmistaa, että väkivalta, ilmenee se sitten missä muodossa vain ja keitä kohtaan vain, ei saa milloinkaan yliotetta yhteiskunnallisten ristiriitojen ratkaisijana. Jo menossa olevaa kehitystä ihmisten jakautumista - monella eri tapaa – kahteen eri leiriin kaikin keinoin vastustettava.

Hyvät kuulijat;

he, joiden muistoa nyt kunnioitamme, tekivät hyvin suuren valinnan silloin lähes sata vuotta sitten.

He uskoivat parempaan tulevaisuuteen, itsenäisyyteen, demokratiaan, vapauteen, tasa-arvoon ja olivat valmiit tekemään kaikkensa näiden asioiden puolesta. Meidän vuoromme on jatkaa työtä näiden samojen arvojen toteuttamiseksi, jotta maailma olisi huomenna kaikille vähän parempi paikka elää."