Puheenjohtaja Reijo Liinamaan puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä vappuna 2018

Hyvät ystävät ja toverit!

100 vuotta on vain silmänräpäys kun sitä tarkastellaan hieman kauempaa. Jos historiallinen 5000 vuoden aika typistetään 10 cm mittaiseen aikajanaan, on 100 vuotta tuolla janalla vain 2 mm.
Käytännössä sisällissota siis käytiin oikeastaan vain hetki sitten. 

100 vuotta sitten Mäntsälä oli kartanoiden ja torppareiden pitäjä. Torppareita oli puolentoista sataa. 
Vuoden 1917 alussa elintarvikepula paheni, puutetta oli peruselintarvikkeista, jota pulaa kuiva kesä pahensi. Tämä kiristi maata omistavien ja omistamattomien välejä. Isännät Mäntsälässä olivat haluttomia myymään tuotteitaan elintarvikelautakunnille, koska muualta sai paremman hinnan. 
Vuoden 1917 eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat yli puolet kansanedustajapaikoista ja työpäivän lyhentämisestä 8 tuntiin tuli yksi tärkeimmistä tavoitteista, jonka puolesta oltiin valmiita lakkoilemaan. 

Kesäkuussa 1917 Kaukalammella yli 100 maa- ja karjataloustyöläistä meni lakkoon 8-tuntisen työpäivän ja paremman palkan puolesta. Kunnan nimismies asettui avoimesti isäntien puolelle ja mm. kieltäytyi kirjoittamasta passeja lakkoileville työläisille. Kolmen viikon lakon jälkeen isäntien oli annettava periksi havaittuaan, että työt jäävät muutoin tekemättä. 
Työläiset saivat vaatimuksensa läpi.
Mäntsälän tulitikku- ja vanutehtaalla vaatimukset saatiin läpi jo keväällä 17, mutta tulitikkutehtaalla jouduttiin vielä kesäkuussa lakkoon, kunnes työnantaja toteutti keväiset lupauksensa. 

Työväenyhdistyksiä Mäntsälässä oli 1917 toistakymmentä ja niiden jäsenmäärät moninkertaistuivat vuoden aikana. Yhdistykset pitivät yhteisiä kokouksia, joissa vaadittiin elintarvikelautakunnan jäsenten korvaamista työväen edustajilla, koska lautakunta ei ollut kyennyt hankkimaan viljaa kuntalaisille.
Isäntien puolia pitävän nimismiehen eroa vaadittiin.

Syksyllä 1917 Suomen ammattijärjestö kehotti työläisiä perustamaan järjestyskaarteja itsepuolustukseen ja kun samaan aikaan myös oikeisto järjestäytyi suojeluskunniksi, alkoivat sodan ainekset olla kasassa.

En käy tässä läpi Mäntsälän osalta sodan yksittäisiä tapahtumia, totean vain, että mäntsäläläisiä kaatuneita, teloitettuja, vankileireillä kuolleita ja kadonneita on tilastoitu yhteensä 150.
Heidän ja niiden muiden kymmenien tuhansien uhrausta kunnioittaaksemme me olemme tähän nyt kokoontuneet.

Vaihtoehtoisen historian harrastajien piirissä sisällissota on synnyttänyt spekulaatioita siitä, mikä oli toisaalta venäläisten ja toisaalta saksalaisten merkitys sodan lopputulokseen. 
Joka tapauksessa kävi niin, että kun sotatoimet huhtikuussa päättyivät, ja Vaasaan paennut senaatti palasi Helsinkiin lähes päivälleen 100 vuotta sitten, 2. toukokuuta 1918, oli sitä vastassa Saksan Itämeren divisioonan kunniakomppania soittokuntineen. 
Kenraali Mannerheim joutui järjestämään toisen voittoparaatin Helsingissä kaksi viikkoa myöhemmin 16.5, saksalaisjoukkojen edelleen ollessa maassa.
Valkoisten puolella elämään jäänyttä lynkkausmielialaa kuvasi se, ettei minkäänlaista virallista sopimusta sodan päättymisestä koskaan allekirjoitettu.

Lopullisen luvan sodan päättymisen jälkeiseen, hävinneiden alistamiseen antoi valtionhoitaja Per Evin Svinhufvud 7.12.1918 antamallaan armahdusasetuksella, jonka ydinkohta kuului näin:

”Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tahi estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätättäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta.” 

Tuolla asetuksella kuitattiin sodan päättymisen jälkeen teloitettujen, ammuttujen, murhattujen ja vankileireillä kuolleiden yli 36.000 suomalaisen kuolemat. Näistä yli 27.000 oli punaisten puolella taistelleita suomalaisia.

Tänä päivänä 100 vuotta myöhemmin taistellaan edelleen tasa-arvosta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Sitä taistelua käydään päivittäin työpaikoilla, tiedotusvälineissä, eduskunnassa sekä kuntien- ja kaupunkien valtuustoissa elimissä. 
Kaikille suomalaisille mahdollinen, varallisuusasemasta riippumaton koulutus, terveydenhuolto ja muut hyvinvointiyhteiskunnan palvelut on se areena, millä taistelua käydään. 
Sen uhreja ovat elämänhalunsa menettävät työttömät, tai köyhyysloukkuun jääneet, eri syistä jo koulussa syrjäytyvät, vaille ammattikoulutusta jäävät nuoret taikka elämäntyönsä jo tehneet, eri tasoisissa hoivakodeissa tai omissa kodeissaan puutteelliselle hoidolle jätetyt vanhukset.

Lopuksi haluan sanoa selvästi, että katkeruuteen ja kaunaan meidän ei pidä alistua.
Se syö meitä sisältäpäin ja jättää ihmisyydestämme jäljelle vain tyhjät kuoret. 
Olemme yhteiskuntaa kehittämällä luoneet Suomeen olosuhteet, joissa hyvän koulutuksen saaneet valistuneet suomalaiset ymmärtävät, että yhteiskunnan on kannettava vastuunsa vähempiosaisista.
Meidän tulee luottaa siihen, että rehellisesti ja asiallisesti perustellen me saamme yhä suuremman osan kansalaisista ymmärtämään, että maailmaa hallitaan yhteistyön ja oikeudenmukaisuuden sanoilla, ei aseilla.

Näin me tulemme huolehtineeksi myös siitä, että emme omilla toimillamme rajoita lastemme ja heidän lastensa mahdollisuuksia olla itse omien elämiensä arkkitehteja.
Tämän tavoitteen eteen me teemme työtä joka päivä. 

Näillä sanoilla haluamme kunnioittaa vakaumuksensa puolesta henkensä antaneiden toveriemme muistoa!