Uudistunut hallitus17.03.2009 Sääntömääräinen kevätkokous vahvisti hallitustaSääntömääräinen kevätkokous kokoontui Sovulla sunnuntaina 15.3.2009. Kokous valitsi yhdistyksen johtokuntaan hieman täydennystä eronneiden tilalle. Puheenjohtajaksi valittiin Antti Rinne ja johtokuntaan jäseniksi Ville Varila ja Heta Ravolainen-Rinne. Tavoitteena on kuluvan vuoden aikana elävöittää toimintaa käsittelemällä ihmisten arkeen liittyviä asioita erilaisin keskustelufoorumein, kuhunkin asiakokonaisuuteen liittyvin huippuasiantuntija-alustuksin. Arjen työelämäfoorumiEnsimmäisenä on 23.4. klo 18 alkaen työelämäfoorumi, jossa haetaan yhteisesti keskustellen asiantuntijoiden avulla ratkaisuja työssä jaksamisen sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen ongelmiin. Mukana yllätysnimiä työhyvinvointiasiantuntijoiden huipulta. Foorumi kokoontuu viikolla 13 ilmoitettavassa paikassa. Eurooppalainen tulevaisuusfoorumiKesäkuun alussa järjestetään Euroopan parlamentin vaalit. Mäntsälän demarit tuo toukokuussa hyviä ehdokkaita, kokeneita EU- konkareita ja asiantuntijoita määrittelemään yleisön kanssa keskustellen eurooppalaisten ja siinä mukana tietysti myös suomalaisten tulevaisuutta.
Seuraa tiedotusta näiltä sivuilta. |